torstai 20. huhtikuuta 2017

Elämä ja valinnat..

Anna sydämen sinua johdattaa,
niin kuljet tietä oikeaa.
– Nina Ramstadius –

Siinä lausahdus/runonpätkä, joka kuvaa tämän hetken fiiliksiä. Olen aina uskonut siihen, että minun tulee kulkea siihen suuntaan, johon sydämeni minua johdattaa. Miksi lähdet aupairiksi? Miksi jätät kaiken ja muutat Turkuun? Miksi vaihdat uimaseuraa? Miksi, Miksi, Miksi? -on kaikunut elämäni varrella monen ihmisen suusta. No, juurikin sen vuoksi, että sillä hetkellä ne päätökset ovat tuntuneet oikeille. Jokainen näistä valinnoista on johdattanut minua elämässä eteenpäin ja todellakin koen kulkeneeni oikeaan suuntaan aina, loppujen lopuksi. Jotain se valinta on aina minulle antanut tai opettanut.


Olen koko kevään arponut, miten jatkan tämän työkokeilun jälkeen. Minua pyydettiin jatkamaan päiväkodin taholta vielä kuukausi tätä työkokeilua ja päätin tarttua mahdollisuuteen, koska olen ihan tosissani tuolla viihtynyt. Työporukka on huippu, lapset aivan mahtavia ja juuri sellaista työtä josta nautin. Voisiko enempää pyytää? Useampi ympärilläni kyseenalaisti tätä päätöstä, kysyen onko siinä mitään järkeä? Kun pakko ei ole jatkaa työkokeilua, niin miksi ihmeessä teen sen? Vastasin heille, että koska a) minulla ei ole parempaakaan tekemistä selvillä ja b) viihdyn super-hyvin tuolla päiväkodissa. Tämä valinta elämässä johti siihen, että työkokeilu paikkani johtaja selvitteli lapseni mahdollista pääsyä allergia-ryhmään syksystä alkaen ja hän oli saanut kalastettua tiedon, että hyvin suurella todennäköisyydellä. Uskon, että hänen sanansa on vaikuttanut siihen, että vastaus on ollut tuo - varmaksi en tietenkään tiedä. Joka tapauksessa uskon, että näillä kahdella asialla on yhteys - jos en olisi päättänyt jäädä vielä kuukaudeksi, niin minulla ei olisi tullut puheeksi lapseni päiväkoti asiat ja sitä kautta kyseinen henkilö ei olisi asioita selvitellyt.


Sen lisäksi aloin nyt keikkailemaan henkilökohtaisen avustajan töitä, josta suurella todennäköisyydellä aukeaa minulle töitä kesälle. Eli nämäkin kulkee tällä hetkellä käsikädessä - ensin vedetään työkokeilua päivät + illat ja viikonloput satunnaisesti töitä, jotta saisin kesälle enemmän töitä :) Raskainta tulee nyt kuukauden olemaan jokainen arkipäivä, kun en ehdi nähdä Leoa kuin hetken, mutta ehkä me selviämme siitä <3 Onneksi aamuisin ennen päiväkotia vietämme aikaa 2-5h! 


Uusin suunnitelmani on, että kesän teen töitä; toivon mukaan henkilökohtaisena avustajana. Syksy on tällä hetkellä täysin auki, mutta ideoita senkin suhteen on - niistä lisää, jos kaikki menee unelmien mukaan :) Opiskeluhaaveet on kuitenkin toistaiseksi haudattu useammasta syystä, niiden aika lienee vasta joskus myöhemmin. Yritän kuitenkin sanoa, että elämä johdattaa, kaikelle on syynsä. Siihen minä uskon ja sen mukaan minä elän; sydäntäni kuunnellen ja seuraten :)

Tiedän olevani tuuliviiri, mitä päätöksiin ja elämänsuuntiin tulee. Mutta onko se muka väärin? Olen onnellinen tehdessäni uusia päätöksiä, ottaessani yllättäen uuden suunnan sekä astuessani kohti tuntematonta. Luotan siihen, että elämä johdattaa sinne, minne minun kuuluu kulkea.

Astu avoimin mielin jokaiseen uuteen huomiseen.
– Nina Ramstadius –

2 kommenttia:

  1. Ihanaa jos leo vihdoin pääsee allergiaryhmään! Hänelle sellainen paikka kuuluu jos jollekin joten nyt alkaa kuulostaa oikealle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukut pystyssä, että hän saa paikan syksyllä :)

      Poista