tiistai 20. kesäkuuta 2017

Allergialääkettä ja touhotusta

Leo on nyt jälleen voinut paremmin, kuin hetkeen. Uskon, että suurin vaikuttava tekijä parempaan oloon on se, että tuo lapsi on saanut nyt pari yötä nukuttua oikein kunnolla. Viimekin yönä 8h pätkä, jonka aikana ainoastaan pari pientä heräämistä, joiden jälkeen Leo osasi jatkaa unia aivan itsenäisesti. Luulen, että allergialääke tekee oman osansa väsyttävän ominaisuutensa kanssa, mutta se on varmasti juuri nyt ihan tarpeen - kasvava lapsi kuitenkin tarvitsee unta. Allergialääkkeen suurin haaste vain on siinä, että se olisi kiva syljeskellä pois ilmeisen pahan makunsa vuoksi; täytyy toivoa, että makuun totutaan hiljalleen..



Täällä Porvoossa olemme käyneet useita kertoja leikkipuistossa sekä kävelemässä ympäriinsä. Porvoon keskustasta löytyy aivan ihana Muumi-puisto, jota voin suositella jokaiselle pienelle ja suuremmallekin Muumi-fanille. Vanhempieni vierestäkin löytyy yksi leikkipuisto, joka ei tosin ole aidattu, joten siellä viihdytään vain hetki ennenkö jalat vievät jo eteenpäin!



Leo on päässyt nauttimaan mm. kummitätinsä seurasta, vaikka välillä kummitäti on ollut kovinkin pelottava. Kummitädin kanssa on ollut parhautta juosta pitkin rantaa, tutkia kiviä, katsoa telkkarista hauvaa ja puhelimelta piipaa-piipaa-autoja.


Leo pääsi myös pelaamaan koripalloa enojensa kanssa. Varsinkaan nuorin ei ollut kovin iloinen, kun tämä taapero omi koripallon.. Nimittäin Leolle oli hankittu oma muovinen pallo, mutta eihän se kelvannut alkuunsakaan, kun vaihtoehtona oli myös hauskasti pomppiva koripallo!

Olen niin onnellinen, että täällä ollessa on osunut paremmat päivät ja Leo on voinut paremmi. Se on mahdollistanut monenlaista tekemistä ja touhuamista :) Toki hampaat, joita nyt tehdään urakalla, niin tuntuu myös vaivaavan. Positiivista on kuitenkin, että ilmeisesti vihdoin tuo lapsi sietää erästä kipulääkettä! JEE! Ja hampaiden tulo tekee sen, että syömässä pitäisi olla aivan kellon ympäri - lohtusyömistä ja auttaisi se varmaan myös kutiseviin/kipuileviin ikeniinkin. Onneksi muu vointi kuitenkin nyt vaikuttaa hyvälle, niin hampaista selvittäneen!

Ruoka-jutuista päädyimme ensimmäisenä ottamaan testiin kaurakerman, joka sekin varmasti auttaisi hiukan nälkään, jos sitä saisi esim. liha-parsakaalikastikkeeseen ja vaikka kastikkeena lihasuikaleille jne. Vielä ei toistaiseksi sille oireilla, joten lupaava alku. Seuraavaksi otamme kokeiluun vuohenjuuston, josta ennakko-odotukset sopimattomuuden osalta on aika suuret.. Josko se kuitenkin yllättäisi? Nyt kuitenkin edetään rauhassa näiden kanssa ja toivotaan, että jotain saataisiin hillitsemään nälkää :)

8 kommenttia:

  1. Me käytiin vasta allergialääkärillä ja siellä sanottiin, että Aerius ei niin väsyttäisi. Olen huomannut, että maitoallergiset tytöille naudanliha ei ole sopinut kovinkaan hyvin. Hurjaa kun joutuu ruoka-aine kerrallaan kokeilemaan. Tässä on muuten linkki mun keittoon, sen voi tehdä niillä aineilla mitkä sattuu sopimaan. Tällä menty tyttöjen kanssa aika pitkälle. Idea on että aineksista tulee hyvä liemi, että tytöillekin maistuu. http://belleepoquewedding.blogspot.fi/2017/05/pirkkaniksi-kanakeiton-jamasta-couscous.html

    Ihanaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nyt tavoiteltiin ihan tietoisesti väsyttävää sivuvaikutusta, että josko välillä saisi vähän nukuttua :)

      Täytyy vilkaista tuo ohje. Vähän epäilen, että meillä ei ole siihen ruoka-aineita, mutta katsotaan jos vaikka joku päivä! :)

      Poista
  2. Ai te olette täällä päin olleet! :) Muumipuistossa itsekkin aina hoitolapsen kanssa oleskelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari kertaa käyty siellä leikkimässä nyt täällä ollessa. On se vain ihana ja Leokin kun noista muumeista tykkää :)

      Poista
  3. Muumipuisto kuulostaa kivalta! Allergiat ja huonosti nukutut yöt sen sijaan ei :/ Miellä on huonosti syövä kaksivuotias, ja joskus olen itsekin miettinyt, että onkohan syömättömyyden syy joku allergia tai muu. Välillä tosin on kausia, kun ruoka uppoaa paremmin.

    Tsemppiä ja jaksamista sekä mukavaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla jotain tai sitten ei vain syö sen enempää :) Osa lapsista on pienempi ruokaisia ja osa suurempi ruokaisia - osa syö kausittain kasvun mukaan.

      Mukavaa kesää sinullekin! :)

      Poista
  4. Moi, Porvoo on niin kaunis kaupunki. Omasta kokemuksesta tiedän, että on välillä raskasta olla pienen allrgikko lapsen äiti. Myötätuntohalaus. Hyvää tulevaa juhannusta.

    VastaaPoista
  5. Porvoo on kyllä ihana paikka ja etenkin vanha kaupunki ihanaa aluetta. Kunnon kesäkaupunki :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista